Psykedeelit ja minä

 Kuva: Tiina Jalonen

Kuva: Tiina Jalonen

Lojun sohvalla. Oloni on raskas, mutta niin rento. On uskomatonta vain tuntea tyyny allani ja hiukset kasvoillani. Raukea ikuisuus.

Ensimmäinen psykedeelikokemukseni sijoittuu vuoden 2009 paikkeille. Kun ystäväni ojensi minulle leipomansa kannabisleivoksen (1), en tiennyt mitä odottaa. Tuona iltana, herkun sulaessa vatsassani, olostani tuli niin helppo ja herkistynyt, etten ollut koskaan ennen kokenut vastaavaa. Oivallus, että on mahdollista kokea jotain noin upeaa syömällä hieman tiettyä kasvia, teki minuun syvän vaikutuksen.

Useita vuosia myöhemmin psilosybiinisienten (2) käyttö paljasti mielestäni ja hengestäni ulottuvuuksia, joiden olemassaolosta olin tietämätön. Sain nähdä itseni osana sukupolvien jatkumoa; kehitysprosessia, jossa seison vanhempieni ja isovanhempieni harteilla. Aloin ymmärtää ihmislajin sisäistä eripuraa ja sitä, kuinka se kumpuaa vääristyneestä viestinnästä ja ymmärryksestä ihmisten välillä. Kun ennen kärsimys – niin elämäni kuin koko maailman mittakaavassa – painoi raskaasti harteillani, aloin nyt nähdä sille syynsä ja opetuksensa.

Jotain alkaa tapahtua. Tuntemus on niin vahva, että minun on pantava maate. Päässä pyörii, ja sitten se saapuu: Minusta ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä. Tältäkö puhdas ja rajaton rakkaus tuntuu? Kyllä, tämä on rakkautta! En tiennyt, että minusta voi tuntua näin hyvältä. Kiitos, kiitos, kiitos tästä! Muistan tämän kauniin kokemuksen ikuisesti.

MDMA (3) antoi minulle yhden elämäni suurimmista lahjoista. Sain kokea rakkauden tunteen; tuon eheyttävän ja rauhoittavan lämmön rinnassani, joka oli minulle samalla jotain uutta, mutta myös niin tuttua. En tiedä, milloin viimeksi olin niin tuntenut. Ehkä varhaislapsuudessa.

Kokemuksen myötä aloin ilmaista tuntemaani rakkautta läheisilleni, mikä toi sitä yhä enemmän elämääni. Tuntui luontevalta ja palkitsevalta kertoa muille ihmisille, mikä heissä on suurenmoista ja kuinka kiitollinen olen siitä, että saan jakaa elämäni heidän kanssaan. Ennen pitkää tämä laajeni lähipiirini ulkopuolelle, koskettaen uusia tuttavuuksia ja jopa ohimeneviä kohtaamisia. Tämä hyvänolon ja kiitollisuuden jakaminen on tuonut alati syvenevän rauhan sisimpääni, ja lukuisten merkityksellisten ihmissuhteiden rikkauden elämääni.

Jos ihminen kokee edes kerran jotain mahdottomaksi luulemaansa, muuttuu hän pysyvästi. Psykedeelit ovat tarjonneet minulle kokemuksia, jotka eivät aiemmin vain näyttäytyneet minulle mahdottomina, vaan joiden olemassaolosta olin tietämätön.

 

Kolikon kaksi puolta

Alan herkistyä. Kaunis ja tasainen musiikki on oppaani tällä matkalla, ja tuo lempeästi mutta varmasti esiin kaiken, minkä olen sulkenut sisääni. Liikutuksen kyyneliä. Tuntemani suru on niin kaunista, että pakahdun. Nyt ymmärrän, kuinka pitkän ja vaikean matkan olen kulkenut, ja kuinka sillä on tarkoituksensa.

Edesmennyt koomikko Bill Hicks peräänkuulutti hulvattoman hauskoissa mutta oivaltavissa esityksissään sitä, miten tärkeää meidän olisi kuulla myös positiivisista psykedeelikokemuksista. (4) Sen sijaan, peruskoulussa opettajani pelottelivat minua ja ikätovereitani poikkeuksetta negatiivisilla tarinoilla. Kuulemani voi kärjistää kollaasiin “LSD ajoi nuorukaisen hyppäämään kymmenennestä kerrosta kuolemaansa samalla, kun hän kuori appelsiiniksi luulemaansa kättään.” Uskoin tähän myyttiin, kunnes aloin kyseenalaistaa nielemiäni yksinkertaistuksia.

Kaiken psykedeelien parissa kokemani myötä olen vakuuttunut siitä, että kyseessä on yksi maailman voimakkaimmista mielenterveyden työkaluista; näkemys, jonka tueksi löytyy yhä enemmän tutkimusnäyttöä (5). Lukemattomat ihmiset kärsivät muun muassa masennuksesta, ahdistuksesta ja syömishäiriöistä – vaivoista, joita psykedeeleillä on mahdollista hoitaa.

Olen osa Psykedeelisen sivistyksen liittoa, jotta yhä useammat saisivat kuulla psykedeelien kaikista puolista. Vaikeat psykedeelikokemukset ovat todellisuutta siinä, missä kaikella on varjopuolensa, mutta tunnustakaamme myös näissä mielen työkaluissa piilevä kauneus ja eheyttävät voimat. Muuten käsityksemme niistä jää vajaavaiseksi ja vääristyy.

Menneinä vuosina vaikenin psykedeelien käytöstäni perheeni ja ystävieni seurassa. Ajatus siitä, että puhuisin avoimesti laittomasta, sosiaalisesti stigmatisoidusta ilmiöstä, kauhistutti minua. Sitten, pitkän ja vaativan kasvuprosessin jälkeen, kykenin kertomaan vanhemmilleni totuuden. Se oli heille raskasta kuultavaa, ja meni tovi että tilanne rauhoittui. Tekoni oli vaikea, mutta parantava: koen, että nyt voimme ymmärtää toisiamme paremmin.

Haluaisin nähdä maailmassa enemmän tällaista avoimuutta, josta esimerkiksi vasta julkaisemamme haastattelu äidin ja pojan psykedeelien käyttöä koskevasta avoimuudesta (6) antaa toivoa.

Lukuisat suomalaiset käyttävät psykedeelejä, ja – näiden työkalujen laittomuudesta johtuen – suuri osa heistä tekee sen salassa läheisiltään. Monet pelkäävät tulevansa leimatuksi ja perheensä hylkäämiksi. Psykedeelien käyttö ei tule loppumaan ilmiön stigmatisoinnilla. Syyllistämisen sijaan, pyrkikäämme ymmärtämään toisiamme ja sitä, miksi psykedeelejä käytetään.

Ainoa tie eteenpäin on puhua aiheesta avoimesti. Vain siten voimme ymmärtää toisiamme ja tehdä valintoja, jotka lepäävät totuudenmukaisuuden vakaalla ja terveellä pohjalla.

 

Timo Komulainen

Kirjoittaja on Psykedeelisen sivistyksen liiton puheenjohtaja ja muusikko, joka arvostaa tomeria kädenpuristuksia ja avosydämisiä keskusteluja, ja on kiitollinen jokaisesta kokemuksestaan.

Tämä kirjoitus on osa Psyslin elokuun teemaa “Äidille: Perheen ja yhteisön rooli”. Lue lisää teemoistamme täältä.

 

Lähdeviitteet:

(1) Cannabis (The Third Wave)
(2) Psilocybin mushrooms (The Third Wave)
(3) MDMA (The Third Wave)
(4) “Wouldn't you like to see a positive LSD story on the news? To base your decision on information rather than scare tactics and superstition? Perhaps? Wouldn't that be interesting? Just for once?” (Wikiquote: Sane Man)
(5) Classic psychedelic use is associated with reduced psychological distress and suicidality in the United States adult population. (Journal of psychopharmacology)
(6) Äiti mukana sienitripillä: "En halua pelon määrittävän suhdetta lapseeni” (Psykedeelisen sivistyksen liitto)